21.1.2003
Kalajalosteiden teollinen valmistus edelleen pääosin fileointia ja pakastusta Vuonna 2001 Suomessa kalajalosteiden valmistamiseen
käytettiin noin 43 miljoonaa kiloa kalaa. Kotimaista kalaa
käytettiin 36 miljoonaa kiloa ja tuontikalaa 7 miljoonaa
kiloa. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tilaston mukaan tärkeimmät lajit olivat silakka ja kirjolohi, joiden osuus jalostukseen käytetystä kalasta oli kolme neljäsosaa. Silakan jalostuksesta yli puolet oli pakastusta ulkomaanvientiä varten. Kirjolohen jalostuksesta lähes puolet oli fileointia, ja noin kolmasosa kylmä- tai lämminsavustusta.
Jalosteiden valmistukseen käytetyn kalan määrä on viime vuosina ollut kasvussa. Kotimaisen kalan määrä oli 2001 noin viidenneksen suurempi kuin kaksi vuotta aiemmin. Vaikka suurtalouksille ja tavallisille kuluttajille tarjottavien tuotteiden valikoima onkin lisääntynyt, tuotannon kasvu oli suurinta silakan pakastamisessa ja kirjolohen fileoinnissa.
Tuontikaloista suosituimmat lajit olivat lohi ja silli. Valtaosa lohesta valmistettiin fileiksi. Sillistä valmistettiin puolisäilykkeitä tai suolasilliä. Norjasta tuodun lohen jalostusmäärä on kasvanut tasaisesti koko tarkastelujakson ajan vuodesta 1993 lähtien, sen sijaan sillijalosteiden valmistus on jonkin verran vähentynyt.
Kalaa jalostaneita yrityksiä oli noin 230. Valtaosa yrityksistä oli jalostusmäärältään pieniä. Kolmentoista yrityksen jalostusmäärä ylitti miljoona kiloa.
Tiedot vuoden 2001 kalanjalostustilastoon kerättiin kyselytutkimuksella. Otoksessa oli mukana kaikki suurimmat yritykset ja pienimmistäkin yrityksistä vähintään joka kolmas. Vastausprosentti oli lähes 90. Tilastossa kalanjalostukseksi luetaan sekä kalanvalmisteiden että -jalosteiden tuotanto. Lisätietoja menetelmästä http://www.rktl.fi/tilasto/jalostus/laatuselvitys.htm
Lähde: Kalajalosteiden tuotanto 2001. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. SVT Maa, metsä- ja kalatalous 2002:67.
 |
|
Kalanjalostusyritysten jalostama kala lajeittain vuonna 2001, milj. kg raaka-aineen painona. |
 |
|
Kalanjalostusyritysten jalostama kotimainen ja tuontikala vuosina 1993-2001, milj. kg raaka-aineen painona. |
LISÄTIETOJA
Eija Nylander, p. 0205 751 244 Pentti Moilanen, p. 0205 751 895 Lue lisää...
Tulostettava versio
|