Ohita navigointilinkitSiirry RKTL:n etusivulle
In English | På Svenska

  Sivukartta | Hakemisto A-Ö  
Etusivu Riista Poro Kala Vesiviljely Talous ja yhteiskunta Tilastot Tutkimuslaitos Julkaisut Yhteystiedot Sähköiset palvelut

7.4.2004

Kalatalousbarometri 2004

Kaupalla ja jalostuksella valoisat näkymät

Kalatalouden toimialojen näkemyksiä luotaava tuore barometri osoittaa, että yritysten taloudellinen tilanne on säilynyt pääosin vakaana viimeisen vuoden aikana.

Lisätietoja:
Tilastopäällikkö Anssi Ahvonen,
puhelin 0205 751 248, 040 522 2219
Tutkija Asmo Honkanen,
puhelin 0205 751 308, 040 529 3699

Tiedottaja Taija Pöntinen,
puhelin 0205 751 353,
taija.pontinen@rktl.fi


Kalanjalostus arvioi kuluneen vuoden kaikkein myönteisimmäksi. Kalakaupassa kulunut vuosi arvioitiin kohtuulliseksi. Sen sijaan kalastajat ja kalanviljelijät arvioivat kuluneen vuoden hieman taantuneeksi. Kalanviljelyssä oli kuitenkin tapahtunut myönteistä kehitystä edellisvuosien aallonpohjaan verrattuna. (Kuva 1).

Kaikilla kalatalouden toimialoilla tulevaisuuden odotukset olivat kohentuneet edellisestä mittauskerrasta. Luottamusindikaattorin mukaan kaikki toimialat odottivat taloudellisen tilanteen kohentuvan seuraavan 12 kuukauden aikana. Vahvinta usko tulevaisuuteen oli jalostuksessa sekä tukku- ja vähittäiskaupassa. Myönteiset näkemykset olivat yleisimpiä liikevaihdoltaan suurissa kalayrityksissä. (Kuva 2).

Tiedot perustuvat Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kalatalousbarometriin. Siinä selvitettiin yhteensä noin 300 kalastajan, kalanviljelijän, kalanjalostus- ja kalakauppayrityksen näkemyksiä ja odotuksia taloudellisesta tilanteestaan. Tiedot kerättiin puhelinhaastatteluilla helmikuussa. Yrityksiltä tiedusteltiin arviota mm. tuotteiden menekistä, kustannuksista, hinnoista, investoinneista ja vientitilanteesta. Lisätietoja hankkeesta:

http://www.rktl.fi/talous_ja_yhteiskunta/elintarvikkeet/kalatalousbarometrit/

Julkaisu Kalatalousbarometri 2004: Yritysten taloudelliset näkymät löytyy osoitteesta http://www.rktl.fi/www/uploads/pdf/raportti310.pdf

Julkaisua voi myös tilata Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta (Kala- ja riistaraportteja nro 310).

Kuva 1. Kalatalouden eri toimialojen kehitysindikaattori liikevaihdon
mukaan painotettuna. Kehitysindikaattori kuvaa yritysten taloudellisen tilanteen toteutunutta kehitystä kuluneen 12 kuukauden aikana.

Kuva 2. Kalatalouden eri toimialojen luottamusindikaattori liikevaihdon
mukaan painotettuna. Luottamusindikaattori kuvaa yritysten taloudellisia
odotuksia seuraavan 12 kuukauden aikana.ksti


 


Tulostettava versio

 


© Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.Julkaistu 7.4.2004