27.11.2006
Kirjolohen kasvatuksessa investoinnit puhdistustekniikkaan taloudellisesti kannattamattomia Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan kirjolohen kasvatuksessa investoinnit ravinnekuormitusta vähentäviin tekniikoihin eivät kannata taloudellisesti, vaikka yritykset saisivat kuormituksen vähentyessä kasvattaa tuotantoaan. Rehujen kehittäminen osoittautui tutkimuksessa edullisimmaksi kuormituksen vähentämistavaksi, vaikka jo nyt pitkälle kehitellyt rehut olisivat jatkossa aiempaa kalliimpia.
Lisätietoja:
Jouni Vielma, tutkija, puh. 020 5751522
Jari Setälä, tutkija, puh. 020 5751682
Suomessa kalankasvatus on leikannut kuormitustaan jopa enemmän kuin sille asetetut tavoitteet ovat edellyttäneet. Tämä on kuitenkin tehty kannattavuudesta tinkien. Sisämaassa toimivien kalankasvatuslaitosten ympäristöluvissa edellytetään usein investointeja poistoveden puhdistukseen. Ympäristöinvestoinnit voivat olla yritystaloudellisesti houkuttelevia, jos niiden avulla voidaan kasvattaa tai tehostaa tuotantoa.
Tutkimuksissa laskettiin kuuden fosforikuormitusta alentavan ratkaisun kannattavuutta biologis-taloudellisen mallin avulla. Tarkasteltuja vaihtoehtoja oli yksinkertaisista lietetaskuista nykyaikaiseen kiertovesiviljelyyn asti. Viranomaisilla ei ole kasvatuslaitosten lupia harkitessaan aiemmin ollut tällaista tietoa käytettävissään.
Ympäristötoimet osoittautuivat kirjolohen kasvatuksessa kannattamattomiksi, vaikka investointeja saataisiin hyödyntää tuotantoa kasvattamalla. Jos tuotantoa ei saa kasvattaa ympäristöinvestointien myötä, kuormitus pienenee mutta tuotantokustannukset voivat nousta jopa 70%.
Kiertovesikasvatus osoittautui heikoimmin kannattavaksi kirjolohen tuotantotavaksi. Kiertovesikasvatuksella tarkoitetaan järjestelmää, jossa uuden veden tarvetta voidaan pienentää vettä uudelleen kierrättäen. Samalla kalojen aineenvaihduntatuotteita poistetaan vedestä. Kiertovesitekniikka avaa kuitenkin mahdollisuuksia muiden arvokkaampien kalalajien kasvatukseen, sillä uuden veden tarve on normaalia kasvatusta huomattavasti pienempi ja veden lämpötilaa voidaan säätää kustannustehokkaasti. Myös ravinnekuormitus pienenee oleellisesti.
Kalanviljely on nopeimmin maailmalla kasvava elintarviketuotannon haara ja alalla tehdään innovaatioita, jotka voivat tuoda uusia ratkaisuja suomalaisen kalankasvatuksen nykyaikaistamiseen ja kannattavuuden parantamiseen.
Lisää tietoa julkaisusta: Fosforikuormituksen alentamisen yritystaloudelliset vaikutukset kirjolohen kasvatuksessa sisävesialueella, Kala- ja riistaraportteja nro 394. Julkaisu on luettavissa ositteessa http://www.rktl.fi/www/uploads/pdf/raportti_394_pdf.pdf
Tulostettava versio
|