Ohita navigointilinkitSiirry RKTL:n etusivulle
In English | På Svenska

  Sivukartta | Hakemisto A-Ö  
Etusivu Riista Poro Kala Vesiviljely Talous ja yhteiskunta Tilastot Tutkimuslaitos Julkaisut Yhteystiedot

6.7.2009

Kirjolohen tuotanto ennallaan - tuottajahinta laski

Suomessa kasvatettiin vuonna 2008 yhteensä noin 13,4 miljoonaa kiloa ruokakalaa. Määrä on hieman kasvanut edellisvuodesta.

Lisätietoja:

tutkija Riitta Savolainen,
puh. 0205 751 523

Kirjolohi on edelleen tärkein ruokakalalajimme ja sen tuotantomäärä on pysynyt vakaana viime vuodet. Sen sijaan siian tuotantomäärä laski viime vuonna vuoden 2005 tasolle. Kirjolohta tuotettiin 12,6 miljoonaa ja siikaa 0,7 miljoonaa kiloa. Muita ruokakalalajeja olivat mm. taimen, nieriä ja sampi, mutta niiden tuotanto oli vähäistä, yhteensä noin 0,1 miljoonaa kiloa. Kirjolohen mätiä tuotettiin elintarvikkeeksi noin 0,5 miljoonaa kiloa, mikä on viidenneksen enemmän kuin vuonna 2007, ilmenee Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen Vesiviljely 2008 -tilastosta.

Ruokakalan tuottaja-arvo vuonna 2008 (42,1 miljoonaa euroa) laski hieman edellisvuodesta. Kalankasvattajat saivat kirjolohesta keskimäärin hieman vähemmän (3,05 euroa/kg) kuin vuotta aiemmin. Kasvatetun siian tuottajahinta oli 7,37 euroa/kg.

Ruokakalasta pääosa tuotetaan Ahvenanmaan ja Lounais-Suomen merialueilla

Koko maan kasvatetusta ruokakalasta 84 prosenttia tuotettiin merialueilla: Ahvenanmaalla 5,7 miljoonaa kiloa, Lounais-Suomen rannikolla ja saaristossa 3,8 miljoonaa kiloa ja muilla merialueilla noin 1,8 miljoonaa kiloa. Sisämaassa tuotettiin 2,2 miljoonaa kiloa kalaa elintarvikkeeksi.

Poikastuotanto keskittynyt Pohjois- ja Keski-Suomeen

Ruokakalan lisäksi kalaa kasvatetaan myös kalanpoikasistutuksia varten. Kalanpoikasten pääviljelyalueita olivat Oulun ja Lapin läänit sekä Keski-Suomi. Rapuja viljeltiin eniten Varsinais-Suomessa. Erikokoisia kalan- ja ravunpoikasia, vastakuoriutuneet pois lukien, tuotettiin istutuksiin ja jatkokasvatukseen yhteensä noin 72 miljoonaa yksilöä.

Ruokakala- ja poikasyritysten määrissä ei muutoksia

Vuonna 2008 oli toiminnassa 359 kalanviljely-yritystä. Yrityksillä oli yhteensä 508 toimivaa kalanviljelylaitosta tai luonnonravintolammikkoviljelmää. Ruokakalaa kasvatettiin 198 laitoksella ja kalanpoikasia 102 laitoksella. Luonnonravintolammikkoviljelijöitä oli 220. Osalla laitoksista oli sekä ruokakala- että poikastuotantoa. Yritysten kokonaismäärä hieman laski, johtuen luonnonravintolammikkoviljelijöiden määrän vähenemisestä. Ruokakala- ja poikasyritysten määrissä ei tapahtunut suuria muutoksia. Myös muutokset yritysten laitosmäärissä olivat vähäisiä.

Tiedot perustuvat Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ”Vesiviljely 2008” -tilastoon. Tilastoinnin kohderyhmänä olivat kaikki kalan- ja ravunviljelylaitokset. Tiedot vuosituotannosta kerättiin postikyselynä tammi-maaliskuussa 2009. Vastaukset saatiin 79 prosentilta yrityksistä. Vastaustiedot on käsitelty tilastotieteellisesti niin, että tulokset edustavat kaikkia laitoksia. Lisätietoja tilastointimenetelmistä ja muista kalataloustilastoista löytyy osoitteesta www.rktl.fi/tilastot

Ruokakalantuotanto (perkaamatonta kalaa) ja sen arvo vuosina 1980 - 2008 vuoden
2008 hintatasossa.

Siian ruokakalatuotanto (perkaamatonta kalaa) vuosina 1996-2008.

Lohen, taimenten, siikojen, kuhan ja harjuksen poikastuotanto (milj. yks.) vuosina 2001 - 2008.

 


Tulostettava versio

 


© Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.Julkaistu 6.7.2009