28.8.2007
Lähikalaan Vanhankaupunginkosken suvannolle 29.8.2007 järjestettävän Valtakunnallisen Kalastuspäivän teemana on lähikala. Erityisesti koululaisille suunnatun tapahtuman tavoitteena on kertoa lähivesiltä pyydetyn kalan terveellisyydestä ja kalan kestävästä käytöstä. Helsingin valtakunnallinen päätapahtuma pidetään Vanhankaupunginkosken suvannon rannalla keskiviikkona klo 9-18.
Vanhankaupunginkosken tapahtuman aikataulu:
Klo 9-15
Koululaisryhmät kiertävät rasteja klo 9-15 välillä ja tutustuvat mm. kalan käsittelyyn, tutkimukseen, ammattikalastukseen, Itämeren tilaan ja vesiturvallisuuteen. Koululaiset pääsevät itse myös kokeilemaan kalaonnea Helsingin parhaalla kalapaikalla.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen rastilla on akvaario, johon on tuotu Vantaanjoessa ja Vanhankaupunginlahdessa esiintyviä kaloja. Rastilla tutkitaan eri kalalajien tuntomerkkejä ja tunnistetaan kaloja. Akvaariossa ui myös lohikalojen poikasia, joita opetellaan erottamaan muista kalalajeista. Suomunlukulaitteella tarkastellaan kalojen suomuja, joiden kasvurenkaista voi laskea kalan iän.
Klo 12
Maa- ja metsätalousministeriön kalatalousylitarkastaja Jarmo Vilhunen avaa tapahtuman.
Klo 12:30
Leikkimielinen kalastuskilpailu, jossa koululaiset ottavat mittaa kalatalousammattilaisten joukkueesta.
Klo 15-18
Tapahtuma on avoin kaikille kalastuksesta kiinnostuneille ja onginta on vapaata koko suvantoalueella.
Valtakunnallisen Kalastuspäivän järjestävät eduskunnan kalakerho, maa- ja metsätalousministeriön kala- ja riistaosasto, Kalatalouden Keskusliitto ja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö.
Helsingin tapahtumassa yhteistyökumppaneina ovat lisäksi Kuusamon Uistin, Kojamo-uistin, Rapala, ERÄ-lehti, Metsästys ja Kalastus -lehti, Metsähallitus, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Suomen kalatalous- ja ympäristöinstituutti, Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piiri, Helsingin meripelastusyhdistys sekä Biologian ja maantieteen opettajien liitto.
Lisätietoja tapahtumasta:
Kalatalouden Keskusliitto (www.ahven.net), VK2007 koordinaattori / tiedottaja Tapio Gustafsson p. 09-6844 5914, 044 2866 701 tai toiminnanjohtaja Markku Myllylä p. 0400 601 965
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (www.vapaa-ajankalastaja.fi), toiminnanjohtaja Ilkka Mäkelä p. 050 309 7204
Maa- ja metsätalousministeriö, ylitarkastaja Roni Selén p. (09) 1605 2726.
Tulostettava versio
|