Ohita navigointilinkitSiirry RKTL:n etusivulle
In English | På Svenska

  Sivukartta | Hakemisto A-Ö  
Etusivu Riista Poro Kala Vesiviljely Talous ja yhteiskunta Tilastot Tutkimuslaitos Julkaisut Yhteystiedot

9.4.2009

Lohenkalastuksen taloudellisia vaikutuksia selvitetty

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on yhteistyössä Jyväskylän yliopiston taloustieteellisen tiedekunnan kanssa tehnyt selvityksen, jonka tavoitteena oli tuottaa vertailukelpoisia tietoja lohen ammattikalastuksen ja vapaa-ajankalastuksen taloudellisista vaikutuksista.

Lisätietoja:
tutkimusjohtaja Petri Suuronen,
puh. 0400 220 106

Tarkastelun kohdealueena lohen ammattikalastuksen osalta oli suomenpuoleisen Pohjanlahden rannikon ja Ahvenanmaan maakuntien ammattikalastajat. Vapaa-ajankalastuksen taloudellisia vaikutuksia tarkasteltiin Tornionjoen ja Simojoen lohenkalastuksen osalta.

Tulosten perusteella lohen ammattikalastuksen keskimääräiset tuotantovaikutukset vuosina 2003-2007 olivat noin 6,5 miljoonaa euroa, kun laskelmiin otettiin mukaan myös lohenkalastajien muiden kalalajien saalis. Lohen osuus oli noin puolet tuotantovaikutuksista. Näistä vaikutuksista noin 40 % kohdentui kauppaan ja noin 30 % kalatalouteen. Ammattikalastuksen työllisyysvaikutukset olivat koko saaliin osalta 87 henkilötyövuotta, josta lohen osuus oli noin 40 henkilötyövuotta.

Torniojoen ja Simojoen vapaa-ajankalastuksen tuotantovaikutukset olivat vuosina 2002-2007 keskimäärin 3,7 miljoonaa euroa. Vuonna 2008 tuotantovaikutukset kasvoivat 5,4 miljoonaan euroon. Tuotantovaikutuksista 90 % oli kalastusmatkailun tuomaa vaikutusta. Vapaa-ajankalastuksen työllisyysvaikutukset olivat näillä alueilla keskimäärin 45 henkilötyövuotta ja vuonna 2008 noin 66 henkilötyövuotta.

Taloudellisia vaikutuksia arvioitiin panos-tuotosmenetelmän avulla. Menetelmä perustuu talouden eri toimialojen keskinäisten riippuvuus-suhteiden tuntemiseen. Pohjana ovat Tilastokeskuksen tuottamat panos-tuotos-taulukot. Menetelmän avulla voitiin arvioida toimialan välittömiä ja välillisiä taloudellisia vaikutuksia.

Selvityksessä käytettiin ammattikalastuksen osalta lohisaaliin ja muun saaliin arvotietoja kalastajalta aina vähittäismyyntiin saakka sekä vapaa-ajan kalastuksen osalta Tornionjoen ja Simojoen kalastajilta kerättyjä tietoja rahan käytöstä. Lähtötietojen erilaisuudesta huolimatta panos-tuotosmenetelmä tuotti kalastusmuotojen taloudellisista vaikutuksista vertailukelpoista tietoa.

Lohenkalastuksen taloudelliset vaikutukset: Lohen ammattikalastus Pohjanlahden maakunnissa ja lohen vapaa-ajan kalastus Tornionjoella ja Simojoella (pdf, 604 kt)


Tulostettava versio

 


© Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.Julkaistu 9.4.2009