30.9.2008
Lohi-istutusten ajoituksessa ongelmia vuosina 2004–2006 Lohi-istutusten onnistumisen kannalta on tärkeää, että kalanviljelylaitoksessa kasvaneiden lohen vaelluspoikasten valmius lähteä merivaellukselle on kehittynyt riittävän pitkälle istutusajankohtaan mennessä. RKTL:n selvityksen mukaan Nevan lohikantaa olevien sopimuskasvatettujen vaelluspoikasten istutusten ajoitus onnistui huonosti vuosina 2004–2006.
Lisätietoja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta:
Tutkija Matti Salminen, puh. 020 575 1257, 040 4160 886
Selvityksen mukaan lohenpoikasten valmiudessa lähteä merivaellukselle oli eroja sekä kalanviljelylaitosten että samalla laitoksella eri vuosina tutkittujen ryhmien välillä. Vuonna 2004 poikaset eivät olleet istutushetkellä vaellusvalmiita viidellä viljelylaitoksella 9:stä, vuonna 2005 kuudella 7:stä ja vuonna 2006 millään kuudella tutkitulla laitoksella. Vaellusvalmiuden puutteet johtuivat todennäköisesti ainakin osaksi liian aikaisesta istutusajankohdasta ja alhaisesta veden lämpötilasta.
Selvityksessä tutkittiin lisäksi poikasten ravitsemustilaa ja ulkoista kuntoa. Tulosten mukaan poikasten vararavinnon, etenkin rasvan määrä oli istutushetkellä huomattavan korkea verrattuna suositeltuihin vähimmäisarvoihin ja luonnonlohen vaelluspoikasten arvoihin. Myös selkäevän kunto osoittautui heikoksi suurimmalla osalla istukkaista.
Tulosten perusteella lohen poikasten viljely- ja istutuskäytäntöjä on ryhdytty kehittämään yhteistyössä kalankasvattajien kanssa. Erityisesti istutusajankohdan valintaan kiinnitetään entistä tarkempaa huomiota. Vaelluspoikasten hoikentamiseksi niiden painon ja pituuden suhdetta kuvaavalle niin sanotulle kuntokertoimelle on aiemman alarajan lisäksi nyt asetettu myös yläraja. Viljelyn kehittämistä tukevissa tutkimuksissa pyritään etsimään poikasviljelyyn optimaalinen rehun rasvapitoisuuden ja ruokintamäärän yhdistelmä. Selkäevävaurioita pyritään vähentämään muun muassa pienentämällä laitoksissa poikasten viljelytiheyttä.
Selvitys Kasvatettujen lohen poikasten kunto ja vaellusvalmius vuosina 2004–2006 on ladattavissa osoitteesta: http://www.rktl.fi/julkaisut/j/438.html
Tulostettava versio
|