26.10.2005

Meritaimenkantojen säilyminen epävarmaa – rannikkojoista löytyi vain vähän luonnonpoikasia

Luonnonvarainen meritaimenkanta on jäljellä enää alle kymmenessä Suomen Itämeren puoleisessa jokivesistössä. Syksyllä 2005 kuten myös vuonna 2004 meritaimenen luonnonpoikastiheydet olivat vain alle kymmenesosa jokien arvioiduista tuotantokyvystä, joten ilman tehokkaita hoitotoimia meritaimenkantojen häviämisriski on erittäin suuri. Joitakin vuosia sitten muutamissa joissa havaitut hieman suuremmat poikasmäärät näyttävät jääneen vain väliaikaisiksi eivätkä ole merkinneet pysyvää meritaimenkantojen elpymistä. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on seurannut meritaimenen poikastuotantoa sähkökoekalastuksilla.

Jokien luonnonpoikasmäärät edelleen laskussa

Suomenlahden alueella meritaimenen alkuperäiseksi arvioitu luonnonkanta on jäljellä yhteensä kuudessa joessa, mistä tutkimuslaitoksella on sähkökalastustietoja tältä syksyltä kolmelta joelta. Ingarskilanjoen meritaimenen luonnonkanta on äärimmäisen uhanalainen ja sitä tuetaan vuosittain istutuksilla. Viime vuosina joesta on löydetty meritaimenen luonnonpoikasia vain ajoittain muutamista pääuoman koskista. Syksyllä 2005 kolmessa koskessa havaittiin aiempaa suurempia tiheyksiä mm. edellissyksyn hyvästä vesitilanteesta johtuen. Myös Mankinjoella taimenen luonnonpoikasia oli aiempaa enemmän. Sipoonjoen luonnonkannan tila on kriittinen, sillä sivupurojen tärkeimmiltä lisääntymisalueilta ei ole löydetty taimenia syksyllä 2004 ja 2005.

Selkämeren rannikolla meritaimenen luonnonkanta on jäljellä vain Isojoessa, ja sitä tuetaan vuosittain poikasistutuksilla. Kesänvanhojen luonnonpoikasten määrät koskissa ovat olleet 1990-luvulla pieniä. Huolimatta yksittäisistä hieman paremmista vuosista taimenen poikastiheydet ovat laskusuunnassa, ja kolmena viime vuotena poikasia on ollut vähiten koko kymmenen vuoden seurantajakson aikana. Luonnonkannan häviämisriski on erittäin suuri, jos poikastuotantoa ei saada käännetyksi nousuun.

Perämeren eteläosaan laskevassa Lestijoessa taimenen luonnonlisääntyminen on satunnaista ja taimenkannan säilyminen on nykyisellään erittäin epävarmaa. Jokeen on istutettu yksivuotiaita jokipoikasia pääuomaan ja esikasvatettuja poikasia sivupuroihin. Myös Perämereen laskevan Tornionjoen meritaimenkannat ovat uhanalaisia ja sivujokien taimenkantoja on tuettu jokipoikasistutuksin. Suomen puoleisista sivujoista taimenen lisääntymisen kannalta tärkeimpiin kuuluvat Äkäsjoki, Pakajoki, Kangosjoki ja Naamijoki, missä kehitystä on seurattu pitkään mm. Pakajoella (Kuva). Monista sivujoista ei tavattu 1990-luvun puolivälin tienoilla lainkaan kesänvanhoja luonnonpoikasia ja huolimatta vuosituhannen vaihteen muutamista paremmista vuosista poikasmäärät ovat pudonneet kahtena viime vuonna uudelleen pieniksi.

Vähäistä luonnonlisääntymistä on havaittu myös Kymijoessa, Vantaanjoessa, Espoonjoessa, Fiskarsinjoessa, Merikarvianjoessa ja Kiiminkijoessa. Näissä taimenkannat ovat todennäköisesti sekoittuneita tai siirrettyjä.

Ilman tehokkaita hoitotoimia taimenkannat voivat hävitä

Suurimpana uhkana meritaimenen luonnonkannoille on nykyisen kaltainen verkkokalastus. Naaraat saavuttavat sukukypsyyskoon (60–65 cm) yleensä vasta kolmen merivuoden jälkeen. Vain erittäin harvat taimenet pääsevät palaamaan merestä kudulle kotijokeensa, koska suurin osa niistä pyydetään jo ensimmäisen merivuoden aikana. Luonnonkantojen tila on erittäin epävakaa. Taimenkannat uhkaavat hävitä, ellei esim. verkkojen silmäkokoa kasvattamalla ja muilla kalastuksen säätelytoimilla saada nykyistä kalastuskuolevuutta pienemmäksi. Jokialueella meritaimenkantojen tilaa parantaisivat mm. jokien kunnostukset, kalaportaat ja vesiensuojelutoimet.

Kuva. Luonnossa syntyneiden kesänvanhojen taimenenpoikasten määrät Isojoella ja Tornionjoen sivujoella Pakajoella (Isojoki 1995–2005, Pakajoki 1990–2005).

Tulostettava versio