6.9.2006
Metsäkanalintukannat vahvistuneet Metsäkanalintujen kokonaiskanta kasvoi edellisvuodesta, joskin eri lajien kehityssuunnissa oli eroja. Metsokanta vankistui viidenneksen ja teerikanta lähes kolmanneksen; pyykanta oli edellisvuoden tasolla, ja riekkokanta pieneni viidenneksen.
Lisätietoja:
Erikoistutkija Pekka Helle, puh. 0205 751410
Suunnittelija Marcus Wikman, puh. 0205 751272.
Kannanmuutoksissa oli myös alueellisia eroja: metson, teeren ja pyyn kannat kasvoivat edellisvuodesta Etelä-Suomea lukuun ottamatta, mutta riekko väheni melkein koko Pohjois-Suomen esiintymisalueellaan. Hyvään poikastuottoon ja suotuisiin kannan-muutoksiin vaikuttivat todennäköisesti eniten kesän otolliset sääolot.
Riistantutkimuksella oli syyskuun alkuun mennessä käytettävissään 751 riistakolmion havainnot. Aineisto käsittää noin 8648 maastossa kuljettua kilometriä, ja tutkitun laskentakaistan pinta-ala on noin 520 km2.
Metsä-kanalintuja tavattiin yhteensä 12087 yksilöä, keskimäärin 16,1 yksilöä riistakolmiolla, mikä on noin 15 % enemmän kuin elokuussa 2005 ja 5 % enemmän kuin vuosina 1988–2005 keskimäärin. Riistakolmiolaskentojen tulokset on luettavissa myös Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kotisivuilla osoitteessa www.rktl.fi.
Laskentoja on aikaistettu
Metsäkanalintumetsästyksen mitoitus kuluvan vuoden kantoja vastaavaksi on ollut riistakolmiolaskennan keskeisiä tavoitteita. Tämän takia riistakolmiolaskentaa on aikaistettu siten, että alustavat tulokset olisi käytettävissä jo metsästysseurojen kesäkokouksissa elokuussa.
Keskeisimpiä pulmia tulosten käsittelyn nopeuttamisessa on ollut viive laskennasta siihen hetkeen kun tulokset on talletettu järjestelmään. Siksi on luotu mahdollisuus palauttaa laskentatulokset verkkoselaimen kautta. Verkkopalvelun kautta palautui tänä vuonna joka seitsemännen riistakolmion laskentatulokset. Osuus ei ole kovin suuri, mutta se on silti hyvin merkittävä tuloskäsittelyn nopeuden kannalta. Näistä runsas kolmannes palautettiin jo laskentapäivänä, ja kolmen päivän kuluessa yli 90 % tuloksista oli järjestelmässä.
Tulostettava versio
|