28.4.2010
Norjan lohen tuonti uuteen ennätykseen Norjasta tuotiin viime vuonna tuoretta lohta yhteensä 21,7 miljoonaa kiloa. Määrä on 2,5 miljoonaa kiloa enemmän kuin vuotta aiemmin.
Lisätietoja: Tutkija Aune Vihervuori, puh. 0205 751245 Tilastopäällikkö Anssi Ahvonen, puh. 0205 751248
Lohen tuontihinta oli 3,48 euroa kilolta, mikä on hieman enemmän kuin edellisvuosina. Korkeampi kilohinta johtuu siitä, että Norja on tällä hetkellä maailmassa ylivoimaisesti suurin kasvatetun merilohen tuottaja. Pääkilpailijamaa Chilen kalatautiongelmat ovat vähentäneet sen tuotantoa merkittävästi.
Viime vuonna Suomeen tuotiin noin 65 miljoonaa kiloa elintarvikkeeksi tarkoitettua kalaa ja kalatuotteita. Määrä on suunnilleen sama kuin kahtena edellisenä vuonna. Elintarvikekalan tuonti on kolminkertaistunut ja tuontiarvo lähes kolminkertaistunut 1980-luvun alkuun verrattuna. Tiedot ilmenevät Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen laatimasta Kalan ulkomaankauppa 2009 -tilastosta.
Kalajauhon tuonti kasvoi
Elintarvikekalan lisäksi Suomeen tuotiin viime vuonna rehukalaa noin 25 miljoonaa kiloa. Erityisesti kalajauhon tuonti kasvoi melkein viidellä miljoonalla kilolla. Rehukalan (kalajauho ja kalajätteet) tuonnin arvo oli 25 miljoonaa euroa. Kalan kokonaistuonnin arvo oli 244 miljoonaa euroa vuonna 2009.
Suurin osa tuontikalasta tulee Pohjoismaista
Eniten kalaa tuotiin Norjasta, josta tuotiin jälleen lähes puolet kaikesta tuontikalasta. Tärkeimmät tuontimaat Norjan jälkeen olivat Ruotsi, Tanska ja Thaimaa. Lohen jälkeen suosituimmat tuontikalat olivat tonnikala, kirjolohi, silli- ja silakkasäilykkeet, katkaravut ja pakastetut seitifileet.
Kalan viennillä hyvä vuosi
Vuonna 2009 kalaa vietiin Suomesta elintarvikkeeksi ja rehuksi noin 60 miljoonaa kiloa. Elintarvikekalan osuus tästä oli noin 70 prosenttia. Viennin arvo oli 36 miljoonaa euroa. Eniten kalaa, lähinnä kilohailia ja silakkaa, vietiin Venäjälle.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen laatima Kalan ulkomaankauppa 2009 -tilasto perustuu Tullihallituksen keräämiin tuonti- ja vientitietoihin. Lisätietoja kalataloustilastoista ja tilastointimenetelmistä löytyy osoitteesta www.rktl.fi/tilasto
Julkaisu: Kalan ulkomaankauppa 2009.
Tulostettava versio
|