Omistajakunnan kaupunkilaistuminen haaste vesialuehallinnolle

Lisätietoja:
Kari Muje, puhelin
014 2604219 tai 044-0887531

Mika Tonder, puhelin
020 5751 621

Tiedottaja Taija Pöntinen, puhelin 0205 751 353, taija.pontinen@rktl.fi
Informaatikko (julkaisut) Tuula Toivio, puhelin 0205 751 301, tuula.toivio@rktl.fi

Suomen vesialueiden paikallis- ja aluetason hallinto perustuu maanomistukseen. Suomessa on noin 600 000 - 700 000 vesialueen omistajaa, ja perheet mukaan lukien noin 2 miljoonaa henkilöä, joilla on mahdollisuus käyttää vesialuetta omistajan oikeuksin. Osakaskunnat, entiset kalastuskunnat, on tärkein toimijaryhmä. Osakaskuntien toiminnan hiipuminen on kuitenkin muodostunut ongelmaksi sitä mukaa, kun maaseudun väestö on vähentynyt ja maanomistus pirstoutunut siten, että maanomistajista suurin osa asuu kaupungissa ja viettää ainoastaan vapaa-aikaansa maaseudulla.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) on selvittänyt vesialueiden omistusta ja hallintoa vuosina 1999-2001 tutkimuksella, josta on juuri ilmestynyt raportti, Vesialueiden omistus ja alueellinen hallinnointi.

Omistajilla erilaisia näkemyksiä hallinnon alueellisuudesta

Osakaskuntien toiminta on tyypillisesti paikallista ja osakaskuntien rajoihin tukeutuvaa. Ei-paikallisilla omistajilla on osakaskunnan rajoja laajempaan järviympäristön kokonaisuuteen perustuva paikallisuuskäsitys. Heille ovat tärkeitä sellaiset kalavesien käyttömuodot kuin heitto- ja vetouistelu ja muu vapavälineillä kalastus, ja siksi he, vaikka pitävätkin paikallista päätösvaltaa tarpeellisena, tukevat yksittäisiä osakaskuntia laajempia hallintojärjestelmiä.

Osakaskuntia laajempien hallintojärjestelmien toteuttamisessa vaihtoehtoja ovat yhteistyö kalastusalueen puitteissa, osakaskuntien paikalliset yhteistyöjärjestelyt tai käytännössä liian pieniksi havaittujen osakaskuntien yhdistäminen. Yhdistämisiä on tehty Suomessa ensi kertaa Etelä-Savossa vuosina 1999 - 2001. Yhdistämisten johdosta osakaskuntien vesialat laajenivat noin 200:sta yli 700 hehtaariin ja sen myötä hallintokäytännöt yhtenäistyivät sekä hallinnon ja käytön mittakaavat lähentyivät toisiaan.

Paikallisesti suunnattua hallintoa ja tiedottamista tulisi laajentaa

Ei-paikalliseen omistukseen tyypillisesti liittyvä pieni omistusosuus ei yleensä tunnu omistajasta taloudellisesti merkittävältä omaisuudelta kuten esimerkiksi mökkitontti, mutta se vahvistaa mökkiläisten kokemusta omasta paikallisuudesta ja ympäristön hallinnasta. Ei-paikallisten omistajien joukko on hyvin laaja ja usein vaikeasti tavoitettavissa, ja suuri osa vesialuetta käyttävistä omistajista tuntee huonosti mm. kalastusalueen toimintaa. Osa ei-paikallisista omistajista on kuitenkin hyvin motivoitunut osallistumaan vesialueita koskevaan päätöksentekoon. Kehittämällä mökkiläisille suunnattua tiedottamista sekä osakaskuntiin että kalastusalueisiin olisi saatavissa edustajia ei-paikallisista omistajista ja vapaa-ajankalastajista .

Erilaisille hallinnon toiminnallisille tai rakenteellisille alueellisille järjestelyille on tutkimuksen tulosten mukaan monilla alueilla tarvetta, jotta vesialueiden hoidon ja käytön ekologinen ja sosiaalinen kestävyys voidaan jatkossakin turvata. Nykyisen sirpaloituneen omistaja- ja käyttäjäkunnan kannalta perinteinen paikallisesti kohdistettu tiedottaminen ei ole tutkimuksen mukaan riittävää.

Hallinnon kehittämisessä on tutkimuksen tulosten mukaan tarpeen hyödyntää paikallisiin olosuhteisiin soveltuvia alueellisia ja yhteistyömalleja. Tällä tavoin kehitystyö saadaan sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden periaatteiden mukaiseksi. Vesitilusjärjestelylain soveltaminen ja uudistunut yhteisaluelaki antavat lainsäädännön puolesta mahdollisuuksia hallinnon kehittämiseen.

Julkaisu: Vesialueiden omistus ja alueellinen hallinto. Toimittajat Kari Muje ja Mika Tonder. Kalatutkimuksia 183, 119 s. 17 EUR

Tilaukset Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, puhelin 0205 751 399, faksi 0205 751 202, julkaisumyynti@rktl.fi

Tulostettava versio