1.9.2004
Pohjoissuomalaisten pienriistametsästys ja -saaliit kartoitettiin -ensimmäistä kertaa riistanhoitoyhdistystasolle astiLähes 40000 paikallista metsästäjää tavoitteli vuonna 2003 pienriistaa niissä Lapin ja Oulun läänin kunnissa, joiden asukkailla on vapaa oikeus metsästää valtion mailla.
Lisätietoja: Tutkimusjohtaja Juhani Kettunen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, puh. 040 5023 694 Tilastopäällikkö Anssi Ahvonen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, puh. 020 575 1248
Riistapäällikkö Jukka Keränen, Kainuun riistanhoitopiiri, puh. 08-713 480, 0400 137 028
Metsästyspäiviä kertyi noin 560000. Lähes puolet metsästyksestä tapahtui oman metsästysseuran mailla. Kolmasosa metsästämisestä perustui kuntalaisten vapaaseen oikeuteen pyytää riistaa valtion mailla. Omilla mailla kuljettiin noin kahdeksan ja vierailijana yksityisillä mailla noin kuusi prosenttia metsästyspäivistä. Noin kolme prosenttia metsästyspäivistä perustui Metsähallituksen myymiin lupiin.
Merkittävimpiä saalislajeja olivat metsäkanalinnut sekä jänis ja sinisorsa. Linnuista riekkoja saatiin noin 91 000, teeriä 84 000, pyitä 43 000, metsoja 33 000 ja sinisorsia 32 000 kappaletta. Jänissaalis oli 44 000 kappaletta.
Pohjois-Suomen pienriistan metsästys on hyvin paikallista toimintaa. Pääosa, vajaat 90 %, paikallisista metsästäjistä metsästi vain yhden, yleensä oman riistanhoitoyhdistyksen alueella. Kahden yhdistyksen alueella metsästi runsaat 10 % metsästäjistä. Kolmessa tai useammassa yhdistyksessä kävi ainoastaan pari prosenttia metsästäjistä. Noin 25 % metsästäjistä kävi metsällä joko kokonaan tai ainakin osittain oman alueensa ulkopuolella.
Tiedot käyvät ilmi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen julkaisusta: Korhonen. P. 2004. Pienriistan metsästys Pohjois-Suomessa vuonna 2003. Kala- ja riistaraportteja 326. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki. 65 s + 5 liitettä.
Tutkimuksesta lisää verkkopalvelussamme www.rktl.fi
Tulostettava versio
|