25.4.2002
Porotalouden tuottavuuden lisääminen edellyttää tiivistä yhteistyötä eri toimijoiden välillä Riista- ja kaltalouden tutkimuslaitoksen yhdessä Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitoksen, Rovaniemen ammattikorkeakoulun ja Saamelaisalueen koulutuskeskuksen järjestämä porotalouden vuotuinen tapahtuma nostaa porotalouden ja muun maankäytön yhdeksi pääteemoistaan. Poropäivät ovat 25. -26.4.2002 Kaamasessa Porontutkimusasemalla.
Lisätietoja: Erikoistutkija Mauri Nieminen, puhelin 020 5751 821
Tutkimusjohtaja Eero Helle, puhelin 0400 444 227
Tiedottaja Taija Pöntinen, puhelin 0205 751 353, taija.pontinen@rktl.fi Informaatikko (julkaisut) Tuula Toivio, puhelin 0205 751 301, tuula.toivio@rktl.fi
Poronhoitoalueesta on noin kaksi kolmasosaa myös metsätalousaluetta. Samojen alueiden hyödyntäminen on aiheuttanut laidunten pirstoutuessa ja käytön hankaloituessa merkittävää haittaa porotaloudelle. Toisaalta metsätalous on parantanut poronjäkälän kasvua ja lisännyt metsälauhan määrää hakkuualueilla. Kummankin elinkeinon tuottavuuden tehostamiseksi yhteisillä alueilla tarvitaan monipuolista tietoa metsätalouden kokonaisvaikutuksista poronhoitoon.
Siirtyminen säädellystä, tuotantolähtöisestä taloudesta avoimeen, kansainväliseen markkinatalouteen luo poroelinkeinon harjoittamiselle aivan uudenlaisia haasteita. EU:n lähivuosina laajetessa myös porotalouden pitää enenevässä määrin taipua elämään kustannustehokkaiden kauppa- ja markkinaketjujen kanssa. Poroa hyödyntävälle yritystoiminnalle muutokset avaavat monipuolistuvia mahdollisuuksia. Poronliha on terveellinen, maukas ja rajallinen luonnontuote, josta kuluttajat ovat valmiita maksamaan korkeaa hintaa. Lappiin ja poroon liittyvät myönteiset mielikuvat luovat vankan perustan myös elämysteollisuudelle.
Elintarvikkeisiin liittyvää tutkimusta poroista tehdään jatkuvasti. Tutkimustulokset tukevat poron lihan mainetta korkealaatuisena elintarvikkeena. Poronlihan raskasmetallipitoisuudet ovat alhaisia ja lyijy- sekä kadiumpitoisuudet ovat pienentyneet 1990-luvun pitoisuuksiin verattuna. Poron maidossa on runsaasti rasvaa, valkuaista sekä rasvaliukoisia vitamiineja. Parhaillaan selvitetään Oulun yliopistossa mahdollisuuksia saada poronmaidosta tuotteita ravinto- ja myös kosmetiikka-teollisuuteen.
Poronhoidossa ja porotaloudessa ensiarvoisen tärkeä tutkimuskohde on selvittää poronvasojen kuolleisuutta. Aiheesta on ilmestynyt juuri julkaisu Poron vasatuotto ja -kuolemat Suomen poronhoitoalueella.
Tulostettava versio
|