18.6.2007
Ravustuskauden 2007 ennakkonäkymät hyviä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos ennakoi, että tulevalla ravustuskaudella ravustettavaa riittää. Ravustuskausi alkaa heinäkuun 21. päivänä kello 12 ja päättyy lokakuun lopussa. Viime syyskuussa seurantavesiin jäi runsaasti nuoria, alle 10 cm:n mittaisia sekä joki- että täplärapuja. Niistä kasvaa hyviä saaliita tälle ja vielä seuraavallekin ravustuskaudelle.
Lisätietoja: Ohjelmapäällikkö Markku Pursiainen puh: 0205751613
Saalisennuste perustuu kesällä 2006 aloitettuun saalisseurantaan kymmenen kirjanpitoravustajan verkostossa. Seuranta jatkuu ainakin vuoteen 2012 ja tietoa kertyy napapiiriltä etelärannikolle. Tavoite on yksikkösaaliiden sekä saaliin koko- ja sukupuolijakaumien ja rapujen lisääntymisvalmiuden perusteella ennakoida seuraavan kauden ja jopa 2-3 tulevan vuodenkin saaliiden kehitystä.
Saalisseurantakohteita on kahdeksassa joki- ja viidessä täplärapuvesistössä. Kirjanpito tapahtuu normaalin ravustuksen ja ravustajien oman ammattimaisen ravustuksen ehdoilla. Näin syntyy samalla kuva siitä, mitä ammattiravustus nykyisin on. Jokirapukohteet ovat lajille nykyisin ominaisia virtavesiä ja pieniä järviä, ja täplärapuvedet taas pääasiassa suuria, tyypillisiä täplärapujen istutusjärviä.
Kesällä 2006 kirjanpitäjillä oli pyynnissä muutamia kymmeniä ja joillakin jopa pari sataa mertaa yössä. Niinpä aineistoon kertyi mertaöitä reilusti yli 25000. Kirjanpitäjien yhteen laskettu saalis oli lähes 40000 jokirapua ja yli 50000 täplärapua.
Keskimääräinen saalis oli kauden alusta syyskuun puoliväliin 6,0 jokirapua ja 2,4 täplärapua mertayötä kohti. Jokiravulla saaliit olivat parhaita heti pyyntikauden alkaessa ja hyvä jakso sattui myös elokuun loppupuolelle. Täpläravuilla heinäkuun saaliit olivat vaihtelevia, mutta elokuun alkupuolella alkoi selvä nousu ja syyskuun puoliväliin saakka saalistaso oli hyvä ja tasainen.
Pienien jokirapujen osuus saaliissa oli vuonna 2006 suuri, alle 10 cm:n rapuja oli koko kauden ajan lähes kolme neljästä. Koska pienet jätetään yleensä kasvamaan, jokirapuvesillä ravustettavaa näyttäisi riittävän niin vuonna 2007 kuin sitä seuraavinakin vuosina.
Täplärapusaaliin rapujen keskikoon pieneneminen kauden aikana osoitti, että pyynnillä vaikutetaan voimakkaasti kannan rakenteeseen. Heinä- ja elokuussa täpläravuista reilusti yli puolet oli suuria, yli 10 cm:n mittaisia, mutta syyskuussa saaliissa olikin pääosin pieniä yksilöitä. Näistä viime syksynä pienistä järviin pääosin jätetyistä kasvaa hyviä saaliita vuonna 2007.
Kuluvan kesäkuun alun tutkimusravustuksissa Etelä-Päijänteellä saatiin muutamia mätiä kantavia naarastäplärapuja. Mätiä emojen pyrstön alla oli runsaasti ja se oli hyvälaatuista. Pian juhannuksen jälkeen kuoriutuva täpläravun vuosiluokka 2007 näyttää siis muodostuvan vahvaksi, mikä lupailee hyviä saaliita jatkossakin.
Lisää tietoa rapututkimuksesta: www.rktl.fi/kala/rapu.
Tulostettava versio
|