15.8.2007
Sinisorsakannat vahvistuneet – vesilinnuston kokonaiskannoissa vain vähäisiä muutoksia Alkavasta sorsastuskaudesta on odotettavissa kohtuullisen hyvä tärkeimmällä saalislajilla eli sinisorsalla. Sinisorsan pesimäkannat olivat hieman viimevuotista suuremmat, ja poikastuotto oli hyvä. Sen sijaan haapanat ovat ilmeisesti vähissä, ellei itärajan takaa tule kantaan täydennystä.
Lisätietoja:
Marcus Wikman
puh. 0205 751272
Pesintä alkoi Etelä-Suomessa selvästi normaalia aikaisemmin, ja Pohjois-Suomessakin lähes normaalissa aikataulussa. Näin ollen lentokyvyttömiä lintuja ei tärkeimmillä riistalajeilla juuri tavata enää sorsastuskauden alkaessa. Vain sinisorsa näyttää hyötyneen poikkeuksellisen varhaisesta keväästä.
Vesilintujen kannoissa vähäisiä muutoksia
Tärkeimmän riistasorsamme, sinisorsan, pesimäkanta pysyi ennallaan Etelä-Suomessa, mutta pohjoisessa sinisorsa runsastui hieman. Tavi runsastui etelässä ja taantui pohjoisessa. Telkkäkanta taas pysyi viime vuoden tasolla pohjoisessa, mutta taantui hieman etelässä. Nokikana runsastui viime vuodesta, mutta kanta on edelleen pieni vuosia jatkuneen taantumisen seurauksena. Jouhisorsan, lapasorsan ja punasotkan kannat taantuivat. Kokonaiskanta pysyi lähes ennallaan sekä Etelä- että Pohjois-Suomessa.
Muilla kuin sinisorsalla poikastuotto heikko
Tärkeimpien riistasorsien poikastuotto jäi sinisorsaa lukuun ottamatta viimevuotista heikommaksi. Sinisorsan poikuekoko oli viime vuoden tasolla, mutta poikueiden määrä kasvoi. Tavin ja haapanan poikueita tavattiin niukalti, ja poikueet olivat pieniä. Haapanan pesintä epäonnistui pahasti, ja vuoden poikastuotto oli huonoin koko vuonna 1989 alkaneessa seurantajaksossa. Myös telkän poikastuotto laski pohjalukemiin.
Sisävesien vesilintujen pesimäkanta- ja poikueseuranta on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ja Luonnontieteellisen keskusmuseon yhteishanke, johon vuosittain osallistuu lähes 300 metsästäjää ja lintuharrastajaa eri puolilla Suomea.
Lisätietoa: Vesilinnut 2007
Tulostettava versio
|