4.5.2010
Suunnitteilla oleva Sipoonkorven kansallispuisto on tärkeä myös ilvekselle Sipoonkorven kansallispuiston perustamista on perusteltu alueen monipuolisilla luontoarvoilla. Maisemallisesti jylhät ja luonnontieteellisesti arvokkaat kalliot ja luonnontilaiset kalliometsät näyttäisivät kelpaavan myös ilveksille.
Lisätietoja: Katja Holmala, tutkija, RKTL, puh. 040 187 8239
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) on seurannut satelliittipannoin uusmaalaisten ilvesten liikkumista. Tammikuussa 2009 pannoitetun naarasilveksen liikkeet Itäisellä Uudellamaalla ovat ulottuneet itä-länsisuunnassa Herttoniemestä Porvooseen asti. Ilveksen noin tuhannesta paikannuspisteestä puolet on sijainnut kilometrin säteellä suunnitteilla olevasta kansallispuistosta.
Kansallispuiston rajaamisessa on ollut esillä neljä vaihtoehtoa. Suppeimman rajausvaihtoehdon sisään osui vain vajaat kymmenen prosenttia ilveksen paikannuksista. Rajauksen pinta-alan kasvaessa vajaasta kahdesta tuhannesta hehtaarista lähes kolmeen tuhanteen hehtaariin jo lähes kolmasosa paikannuksista oli kansallispuiston sisäpuolella. Suppeimman ja keskimmäisen rajauksen välillä ei ollut suurta eroa paikannuspisteiden määrässä.
Ekologiset käytävät nousevat erityisen merkittävään osaan tutkimusilveksen liikkumisessa. Vaikka käytävät ovat pinta-alaltaan vain noin 16 % suppeimman rajauksen pinta-alasta, niiltä löytyi enemmän ilveksen paikannuksia kuin suppeimman vaihtoehdon alueelta. Yhdessä laajin rajaus ja ekologiset käytävät kattavat jo lähes 40 % ilveksen Sipoonkorven lähialueen paikannuksista. Tällä yksilöllä ekologiset käytävät ovat siis olleet tehokkaassa käytössä.
Yksittäistapauksesta ei pidä vetää liian laajoja johtopäätöksiä, mutta nyt seurattu ilves kertoo kansallispuistosuunnitelmaan liittyen alueen käytöstä yhden tarinan. Nähtäväksi jää, liikkuuko ilveksiä jatkossa sirpaleisten suojelualueiden vai yhtenäisemmän kansallispuiston alueella.
Lisätietoa ja kuvia
Tulostettava versio
|