2.2.2010
Joka toinen rannikkokalastaja ilmoitti merimetsohaitoista Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos selvitti rannikon ammattikalastajien kokemia merimetso-ongelmia ja niiden lievittämismahdollisuuksia puhelinhaastatteluna talvella 2009. Puolet rannikon noin tuhannesta ammattikalastajasta on kokenut merimetson vaikeuttaneen kalastuselinkeinon harjoittamista.
Lisätietoja: Tutkija Juhani Salmi, RKTL, 020 575 1703 Tutkija Timo Asanti, SYKE, 040 740 1597
Merimetsot aiheuttivat pyydysvaurioita sekä verkko- että rysäkalastuksessa. Verkot rikkoontuivat merimetson sukeltaessa verkon läpi tai repäistessä kaloja pyydyksestä. Merimetsot vaurioittivat toisinaan saaliskaloja, jolloin ne olivat myyntikelvottomia. Lisäksi merimetsojen arveltiin karkottavan kaloja pyydyksiltä ja pyyntialueilta. Haitat ovat lisääntyneet kolmen viimeisen vuoden aikana. Ammattikalastajien havaitsema kalakantojen heikkeneminen laitettiin ainakin osittain merimetsojen kontolle.
Kesällä suurimmat ongelmat koettiin merimetsoyhdyskuntien läheisyydessä. Syksyllä ongelmat levittäytyivät laajemmalle alueelle, kalastuksen kannalta tärkeille merenlahdille, jotka ovat myös merimetson syönnösaluetta.
Suomenlahden, Saaristomeren ja Selkämeren kalastajat kokivat merimetso-ongelmat haitallisimpina. Perämerellä, jossa merimetsokanta on harvalukuisempi, haittaa kokeneita kalastajiakin oli selkeästi vähemmän. Lähes puolet rannikkokalastajista ilmoitti kärsivänsä taloudellisia menetyksiä merimetson vuoksi, mutta vain osa heistä pystyi arvioimaan menetyksen rahallista arvoa. Valtaosa kalastajista piti hyljettä haitallisempana kuin merimetsoa.
Merimetsohaittojen lieventämiseen tarjottiin erilaisia keinoja. Pohjanlahden ja Saaristomeren kalastajat lieventäisivät haittoja sallimalla merimetsojen metsästys vesilintumetsästyksen tapaan. Suomenlahden kalastajat taas esittivät haitan vähentämiskeinoiksi pesien ja munien hävittämistä.
Tulokset perustuvat 124 ammattikalastajan puhelinhaastatteluihin eri rannikkoalueilla. Tutkimus suunniteltiin yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen kanssa. Tutkimus vastaa viime vuosina merimetson aiheuttamista haitoista nousseisiin tiedontarpeisiin. Merimetson kannanhoitosuunnitelman laatinut työryhmä ja myös nykyisen hallituksen ohjelma ovat kaivanneet tietoja merimetsojen aiheuttamien ongelmien laajuudesta.
Lisätietoa julkaisusta Ammattikalastus ja merimetso - merestä elantonaan hankkivien näkemyksiä.
Tulostettava versio
|