13.8.2008
Tornionjoesta yli miljoona lohenpoikasta merivaellukselle Alustavan arvion mukaan keväällä 2008 Tornionjoelta vaelsi merelle noin 1,2 miljoonaa lohen vaelluspoikasta. Arvio ylittää ensimmäisen kerran miljoonan poikasen tason.
Lisätietoja: Tutkija Atso Romakkaniemi, puh. 020 575 1416 tai 0400 186364
Poikaset olivat lähinnä kolmevuotiaita eli vuoden 2004 kudusta syntyneitä. Lohen poikastuotanto Tornionjoessa on ollut koko 2000-luvun vähintään puoli miljoonaa poikasta vuodessa. Edellisinä vuosikymmeninä Tornionjoen poikastuotanto oli ainoastaan 100 000 – 200 000 poikasen vuositasolla. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on seurannut lohenpoikasten määrää 1980-luvulta lähtien.
Tornionjoen lohenpoikasmääriä arvioidaan vuosittain vesistön koskialueilla kasvavien poikasten sekä merelle vaellukselle lähtevien poikasten koekalastuksilla. Arvio kuluvan vuoden poikasmäärästä on alustava ja se tarkistetaan syksyn aikana.
Tornionjoki on Itämeren tuottoisin lohijoki
Noin kolmannes Itämeren luonnonlohista on peräisin Tornionjoesta. Luonnonlohien lisäksi Itämeressä on istutettuja lohia. Kaikista merellä kalastetuista lohista 20 - 25 prosenttia on peräisin Tornionjoelta. Lohet käyvät eteläisellä Itämerellä syönnösvaelluksella ja palaavat kotijokeensa kudulle pitkin Pohjanlahden suomenpuoleista rannikkoa. Syönnöksellä olevia Tornionjoen lohia kalastavat kaikki avomerikalastusta Itämerellä harjoittavat valtiot ja kutuvaelluksella olevia lohia kalastavat rannikolla ja joessa Suomi ja Ruotsi. Tornionjoen lohen suuresta merkityksestä johtuen kannan kehitystä tutkitaan intensiivisesti.
Tornionjoen lohen aikuiskanta ei ole voimistunut yhtä paljon kuin poikastuotanto johtuen poikasten eloonjäännin heikentymisestä merivaelluksen alussa. Eloonjäänti ei kuitenkaan näytä heikentyneen enää parin viime vuoden aikana. Tämä yhdessä ajoverkkokalastuksen loppumisen ja poikasmäärien kasvun kanssa lisää kutuvaellukselle selviytyvien lohien määriä.
 |
| Tornionjoesta merelle vaeltaneiden lohenpoikasmäärien kehitys vuosina 1987–2008 (todennäköisin arvo ja 95%:n todennäköisyysväli). |
Tulostettava versio
|