5.11.2009
Vapaa-ajankalastajien saalis pieneni Vapaa-ajankalastajien saalis vuonna 2008 pieneni 2000-luvun alkupuolen noin 40 miljoonasta kilosta noin 33 miljoonaan kiloon. Myös rapusaalis (5,9 milj. kappaletta) oli hieman pienempi kuin vuonna 2006 (6,8 milj.), jolloin vapaa-ajankalastusta tilastoitiin edellisen kerran.
Lisätietoja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta:
tutkija Pentti Moilanen, puh. 020 575 1700
Vähemmän pyyntipäiviä
Kalastuspäivien lukumäärät ongella, heittovavalla ja pilkillä ja verkoilla vähenivät edellisiin vuosiin verrattuna. Vain vetouistelupäivien, perhokalastuspäivien sekä katiska-, merta tai rysäpyyntipäivien määrät pysyivät ennallaan tai kasvoivat. Pyyntipäivien väheneminen selittyi ainakin pilkkimisen ja talviverkkokalastuksen osalta sillä, että vuonna 2008 vesistöjen jääpeite oli ennätyksellisen lyhytkestoinen. Vähentynyt kalastus puolestaan heijastui pienentyneinä saaliina.
Verkoilla, katiskoilla ja rysillä pyydettiin 57 prosenttia kalansaaliista ja erilaisilla vapapyydyksillä 41 prosenttia. Kalastusta harrastavan kotitalouden keskimääräinen saalis oli 33 kiloa (41 kiloa vuonna 2006). Saalis ei kuitenkin jakautunut tasan, sillä puolet kotitalouksista sai enintään 9 kg kalaa ja 11 prosenttia kotitalouksista jäi ilman saalista.
Vapaa-ajankalastajien määrä ennallaan
Vapaa-ajankalastajia oli Suomessa vuonna 2008 hieman alle 1,8 miljoonaa. Kalastus oli tärkein tai lähes tärkein harrastus noin 80 000 kalastajalle ja tärkeä tai melko tärkeä harrastus noin 220 000 kalastajalle. Valtaosalle kalastus oli yksi harrastus muiden joukossa. Kalastajista 225 000 henkilöä osallistui kalastukseen vain avustajina kuten soutajina.
Onki vapaa-ajankalastajien suosituin pyydys
Vuonna 2008 käytetyin pyydys oli edelleen onki, jota käytti 70 prosenttia kalastajista. Heittovapaa käytti 41, pilkkivapaa 29, katiskaa, mertaa tai rysää 26 ja vetouistinta 23 prosenttia kalastajista. Verkkoa käyttäneiden kalastajien osuus oli myös 23 prosenttia.
Tiedustelu 6000 kotitaloudelle
Aineisto kerättiin postikyselyllä, jonka otos poimittiin väestörekisteristä. Kysely lähetettiin 6000 kotitaloudelle. Lisäksi osa postikyselyyn vastaamattomista haastateltiin puhelimitse.
Tiedot käyvät ilmi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tilastojulkaisusta Vapaa-ajankalastus 2008. Lisätietoja vapaa-ajankalastuksen tilastoinnista on saatavilla internetosoitteesta: http://www.rktl.fi/tilastot/kalastustilastot/vapaa_ajankalastustilasto/
Tulostettava versio
|