11.8.2010
Vesilintujen runsaus ja poikastuotto kesällä 2010 vaihteleva Tärkeimpien riistalajien sinisorsan, tavin ja telkän koko maan pesimäkannat pysyivät kutakuinkin viime vuoden tasolla.
Lisätietoja:
Tutkimusprofessori Hannu Pöysä, puh. 020 575 1401 Suunnittelija Marcus Wikman, puh. 020 575 1272
Vesilinnut 2010
Sinisorsalla ja tavilla kuitenkin havaittiin selvä ero Etelä- ja Pohjois-Suomen välillä: sinisorsakanta pysyi ennallaan etelässä, mutta runsastui pohjoisessa, tavi puolestaan runsastui etelässä. Telkkäkanta pysyi muuttumattomana sekä etelässä että pohjoisessa, mutta haapanan pitkäaikainen taantuminen jatkui kautta maan.
Muista lajeista on nokikana vähentynyt voimakkaasti verrattuna vuoteen 2009, lajin pesimäkanta väheni peräti 40 %. Nokikana on taantunut jo pitkään. Myös toinen rehevien lintujärvien tyyppilaji punasotka taantui viime vuodesta. Sen sijaan punasotkan tavoin pitkällä aikavälillä taantuneen jouhisorsan kanta pysyi viime vuoden tasolla. Kahden viimeksi mainitun lajin aineistot ovat kuitenkin pieniä, ja runsausindeksit sen vuoksi epävarmoja.
Poikastuotossa vaihtelua
Tärkeimpien lajien poikastuotto vaihteli alueellisesti. Haapanan pesimäkannan taantuma heijastui myös lajin poikastuottoon: poikastuotto jäi viimevuotista heikommaksi ja saavutti alhaisimman arvonsa koko pitkäaikaisella seurantajaksolla. Kyseessä on jo neljäs perättäinen vuosi, jolloin haapanan poikastuotto on ollut erityisen heikko. Tämä ei tiedä hyvää myöskään lajin pesimäkannan tulevaa kehitystä silmällä pitäen, sillä kannan runsastuminen edellyttää poikastuoton kohenemista.
Tavin poikastuotto oli hyvä, selvästi parempi kuin viime vuonna. Tavin poikastuottoindeksi nousi lähelle pitkäaikaista keskiarvoa. Sinisorsalla ja telkällä poikastuotto oli samaa luokkaa kuin viime vuonna. Sinisorsan poikastuotto on ollut viime vuosina ylipäätään varsin hyvä, mutta telkällä suuntaus on alaspäin.
Tavin ja telkän pesintä onnistui erityisesti etelässä. Poikueita havaittiin laskennoissa molemmilla lajeilla nyt enemmän kuin viime vuonna. Telkän poikastuotto jäi pohjoisessa viimevuotista heikommaksi, ja tähän vaikutti sekä poikueiden vähäisempi määrä että niiden pienempi koko.
Tavin hyvään poikastuottoon etelässä varmasti vaikutti se, että myös pesivien parien määrä etelässä kasvoi viime vuoteen verrattuna. Sen sijaan muilla lajeilla alueiden väliset erot poikastuotossa eivät selity eroilla pesimäkannan koon vaihtelussa. Kesäkuun alkupuolisko oli säiltään ailahteleva, sateinen ja kolea, mutta se tuskin lisäsi vesilintupoikasten kuolleisuutta. Sen sijaan etelässä kesäkuun lopulla alkaneesta poikkeuksellisen pitkästä lämpimästä sääjaksosta vesilintupoikueet todennäköisesti hyötyivät.
25 vuotta vesilintulaskentaa
Vesilintujen pari- ja poikuelaskennat ovat Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ja Luonnontieteellisen keskusmuseon yhteinen seurantahanke. Pääosan laskennoista tekevät vapaaehtoistyönä metsästäjät ja lintuharrastajat.
http://www.rktl.fi/riista/riistavarat/vesilinnut_1.html
Tulostettava versio
|