31.10.2006
Yhä useampi kala jalostusyrityksen kautta kauppaan Yhä useammin kalat kulkevat kaupan tiskille jalostusyritysten kautta. Erityisesti kirjolohen ja lohen fileointi teollisesti on lisääntynyt voimakkaasti viimeisen kahden vuoden aikana. Kalajalosteiden raaka-aineena käytettiin Suomessa vuonna 2005 yhteensä 65 miljoonaa kiloa kalaa, eniten kirjolohta, lohta, silliä ja siikaa. Kokonaismäärästä 44 miljoonaa kiloa oli kotimaista ja 21 miljoonaa kiloa tuontikalaa, ilmenee Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen laatimasta tilastosta.
Lisätietoja:
Eija Nylander, tutkija, puh. 0205 751244
Pentti Moilanen, tutkija, puh. 0205 751895
Savu- tai graavikalojen sekä einesten ja muiden pitkälle jalostettujen kalatuotteiden valmistamiseen käytettiin 9,2 miljoonaa kiloa kotimaista ja 8,5 miljoonaa kiloa tuontikalaa. Fileisiin ja muihin mekaanisesti valmistettuihin tuotteisiin käytettiin 35 miljoonaa kiloa kotimaista ja 12,5 miljoonaa kiloa tuontikalaa. Lisäksi 15,4 miljoonaa kiloa silakkaa ja kilohailia pakastettiin kokonaisena vientiin. Jalosteisiin käytetyn kalan määrä on ollut jatkuvassa kasvussa viimeisten vuosien ajan.
Kirjolohi kotimaista, lohi tuontikalaa
Kalajalosteisiin käytetty kirjolohi oli pääosin kotimaista. Noin kymmenen miljoonaa kiloa kirjolohta fileoitiin, mistä noin puoli miljoona kiloa jalostettiin edelleen. Lisäksi kirjolohta käytettiin kylmä- tai lämminsavustukseen 3,8 miljoonaa, eineksiin 1,5 miljoonaa kiloa ja graavisuolaukseen 1,1 miljoonaa kiloa.
Noin 12 miljoona kiloa lohta käsiteltiin mekaanisesti, pääasiassa fileiksi. Lisäksi kaksi miljoonaa kiloa lohta lämminsavustettiin ja puoli miljoonaa kiloa kylmäsavustettiin. Lähes kaikki lohi oli tuontikalaa.
Puolet kotimaisesta siiasta viljeltyä
Kotimaista siikaa jalostettiin noin 1,5 miljoonaa kiloa. Siitä lähes puolet oli viljeltyä. Kotimaisen siian yleisin jalostusmuoto oli fileeraus, mutta sitä myös graavisuolattiin ja lämminsavustettiin. Tuontisiika käytettiin lähes yksinomaan lämminsavustukseen.
Ahvenen, kuhan ja hauen yleisin käsittelytapa oli fileointi. Muikun suosituimmat tuotemuodot olivat savukala, säilykkeet ja einekset. Tuontikaloista lohen, sillin ja siian jälkeen käytettiin jalostukseen eniten puna-ahventa ja makrillia. Sillistä tehtiin pääasiassa puolisäilykkeitä.
Ala keskittyy
Kalaa jalostaneita yrityksiä oli vuonna 2005 hieman yli 200. Yli miljoona kiloa kalaa vuodessa jalostaneita yrityksiä oli 15. Koko jalostusmäärästä nämä yritykset hoitivat lähes 80 prosenttia. Kalaa jalostaneiden yritysten määrä laski vuodesta 2003, vaikka samaan aikaan jalostetun kalan määrä kasvoi. Jalostusmäärät kasvoivat erityisesti kaikkein suurimmissa yrityksissä.
Kalan jalostukseen käytetyn kalaraaka-aineen määrä on selvitetty kalanjalostajille tehdyllä kyselyllä vuodesta 1993 lähtien joka toinen vuosi. Vuonna 2005 kyselyn piirissä olivat kaikki päätoimiset kalanjalostus- ja kalatukkukaupan yritykset, sekä kalanjalostusta sivutoimisesti harjoittaneet muiden toimialojen yritykset. Tiedot on julkaistu Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen julkaisussa ’Kalajalosteiden tuotanto 2005’ SVT Maa-, metsä- ja kalatalous 2006.
http://www.rktl.fi/tilastot/
Kalajalosteiden tuotanto 2005 (pdf)
Kalajalosteiden raaka-aineena käytetyn kalan määrä vuosina 1993–2005. Kuva
Tulostettava versio
|