Rymättylä Rymättylän kalantutkimusasema sijaitsee Hämmärönsalmen rannalla Airismaalla, noin 40 kilometrin päässä Turusta. Rymättylän tutkimusasema on Turun toimipaikan kenttäasema ja siellä työskentelee noin kahdeksan henkilöä. Asemalla on osaava henkilöstö, joka pyrkii aktiiviseen vuorovaikutukseen alueen kalatalouden elinkeinon harjoittajiin, järjestöihin, viranomaisiin ja tutkijoihin.
Hämmärönsalmen rannalla on laaja verkkokassialue sekä sisätiloissa altaita, joissa voidaan tehdä kokeita murtovedessä. Kalankasvatusalue on suunniteltu ja rakennettu siten, että sen ympäristö ja ruokintatekniikka vastaavat Suomen kalankasvatuksen olosuhteita. Kalojen ruokinta ja kasvatusalueen vedenlaadun mittaus on automatisoitu.
Tutkimukset tehdään yhteistyössä kalanviljelijöiden ja rehuteollisuuden kanssa. Tutkimusten perusteella ruokinnan ja rehujen optimoinnilla pystytään täyttämään tiukatkin kalankasvatukselle asetetut kuormituksen alentamistavoitteet.
Asema osallistuu myös kirjolohen valintajalostusohjelman toteuttamiseen ja siellä tutkitaan mm. siian soveltuvuutta kasvatukseen, lisäksi keskitytään Saaristomeren kalastukselle tärkeiden silakka-, kuha- ja ahvenkantojen tutkimukseen.
Yhteystiedot: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Luotojentie 525 21150 RÖÖLÄ Puhelin 0295 301 000 Faksi 020 575 1739
Tulostettava versio
|