Ohita navigointilinkitSiirry RKTL:n etusivulle
In English | På Svenska

  Sivukartta | Hakemisto A-Ö  
Etusivu Riista Poro Kala Vesiviljely Talous ja yhteiskunta Tilastot Tutkimuslaitos Julkaisut Yhteystiedot Sähköiset palvelut

Alustavia tuloksia Ylä-Lapin aikaistetusta hirvenpyynnistä

Täysikasvuiset hirviurokset tulevat kiimaan nuoria aikaisemmin

Ylä-Lapissa hirvenpyynti aikaistettiin viime vuonna alkamaan 1. syyskuuta. Yli puolet uros- ja naarashirvistä kaadettiin jo syyskuussa. Vasakaadot käynnistyivät hitaammin mutta runsastuivat jahdin loppua kohden.

Saalisurosten ikäjakautuman perusteella jahti painottui syyskuussa nuoriin, korkeintaan 3-vuotiaisiin uroshirviin. Loka-marraskuussa iäkkäämpiä uroksia kaatui suhteellisesti enemmän.

- Alustavien tulosten perusteella täysikasvuiset ja lisääntymisen kannalta arvokkaimmat urokset tulevat kiimaan nuorempia aikaisemmin. Metsästäjät havaitsivat jo ensimmäisten kolmen metsästysviikon aikana kiimaoireita yli 70 prosentilla parhaassa siitosiässä olevista uroksista, vaikka aikaisempien tulosten perusteella kiiman huippu ajoittuu Lapissa vasta syys-lokakuun taitteeseen, tutkija Tuire Nygrén kertoo.

Näytteitä toimitettu hyvin

Metsästysasetus velvoittaa Ylä-Lapin riistanhoitoyhdistykset toimittamaan Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle iänmääritysnäytteen kaikista kaadetuista hirvistä. Näytteitä on toimitettu hyvin: Ylä-Lapissa kaadettiin 458 hirveä ja näytteitä saatiin 443 hirvestä.

Metsästäjät ovat lisäksi vapaaehtoisesti lähettäneet RKTL:lle noin 30 DNA-näytettä ja kymmenkunta naaraiden sukuelinnäytettä.

Ylä-Lapissa hirvenpyynti on aikaistettu alkamaan 1. syyskuuta. Kiimahuipun vuoksi hirvi on rauhoitettu 21.9. - 10.10., jonka jälkeen jahti jatkuu jälleen 11.10. – 30.11. Kyseessä on kolmivuotinen kokeilu, minkä aikana RKTL selvittää, miten aikaistettu pyynti kohdistuu eri-ikäisiin ja eri kiimavaiheessa oleviin hirviin.

Lisätietoja hankkeesta ja tuloksista http://www.rktl.fi/riista/hirvielaimet/aikaistetun_hirvenpyynnin_vaikutukset.html

Lisätietoja:
tutkija Tuire Nygrén, puh. 020 5751 505


Tulostettava versio

 


© Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.Julkaistu 22.2.2011