Ilmoita pantahirvihavainnoista! Metsästäjät ovat lähettäneet paljon pantahirviin liittyviä havaintoja, joita on tehty niin metsästyksen yhteydessä kuin metsästysajan ulkopuolellakin. Pantahirvistä on tullut riistakamerakuvia, kameralla tai kännykällä otettuja kuvia, näköhavaintoja ja jopa videokuvaa. Riistakamerakuvat hyvä lisä
Riistakamerakuvat ovat erinomainen lisä havaintotietoihin. Kuvat ovat yleensä selviä, ja niissä on usein mukana päivämäärä, kellonaika sekä yleensä myös lämpötila. Usein pimeässäkin saadut kuvat ovat tarpeeksi selviä pannan numeron selvittämiseksi. Myös monet naaraspantahirvien vasahavainnot ovat varmistuneet riistakamerakuvien perusteella.
Kameralla tai kännykällä otetuissa kuvissa ei aina pannan numero näy, mutta niistäkin näkee yleensä hirven kokoluokan ja esimerkiksi sarvet. Kun tähän lisätään tarkka aika ja paikka, niin pannan GPS-laitteen toimiessa saadaan selville pannan numero ja tieto, mikä hirvi on kyseessä. Samaa tekniikkaa käytetään myös näköhavainnoissa, kunhan tiedetään missä ja milloin havainto on tehty. Kaikki havainnot ovat yhtä tärkeitä, vaikka niissä hieman enemmän selvitystyötä joudutaan tekemäänkin.
Palkintoja havaintoja lähettäneille
Kaikkien pantahirvihavaintoja lähettäneiden kesken on arvottu kirjapalkintoja. Palkinnot on lähetetty voittajille.
- Erämaailma 2009-2010: Matts Segervall
- Hirvenmetsästyksen käsikirja: Kenneth Nyman
- WSOY:n Suuri Metsästyskirja: Daniel Forsbacka
- Onni Wetterhoff: Saloilta ja vesiltä (2 kpl): Markku Enlund ja Bror Blusi
- Kirjapaketti: Asevuosikirja 2002, Asevuosikirja 2004 sekä Luonnossa 2008 (10 kpl): Markus Koivisto, Antti Ala-Reini, Onni Heikkinen, Mikko Harjuniemi, Tuomas Rantala, Mattias Kanckos, Matti Kyösti, Dan Kullman, Joni Palola ja Kristina Erkkilä
- Suomen Riista nro 55 (10 kpl): Antti Eklund, Pasi Pirinen, Pekka Borg, Erkki Mäkeläinen, Gustav Sandqvist, Aimo Koskinen, Aleksi Alasilta, Matti Latukka, Kimmo Kemppainen ja Hannu Hyvönen
Kiitokset Metsälehti Kustannukselle ja Yhtyneet Kuvalehdet Oy:lle kirjapalkintolahjoituksista.
Ohjeet pantahirvihavainnon ilmoittamiseen
Tutustu alustaviin havaintoihin pantahirvien liikkeistä
Uusimmat kartat pantahirvien liikkeistä
Tulostettava versio
|
|