Pantahirvistä tehty runsaasti havaintoja Pantahirvihavaintoja lähetettiin hirvitutkimukselle viime vuonna runsaasti. Havainnot ovat hyvää lisätietoa tutkimukselle.
Pantahirvihavaintoja saatiin metsästäjiltä ja muilta havainnoitsijoilta hieman edellisvuotta enemmän. Havaintoja tuli suhteellisen tasaisesti koko vuoden ajan, joskin metsästyskaudelta havaintoja tuli luonnollisesti muita vuodenaikoja enemmän. Havainnoissa oli jonkin verran riistakamerakuvia, joista näkee hyvin myös pannan numeron.
Tärkeimpiä havaintoja olivat edelleen havainnot pannoitetuista naaraista joko vasan tai vasojen kera tai ilman vasaa. Näistä saatiin hyvin tukea vasatarkastuksille, joita tehtiin pääasiassa alkukesästä ja osittain myös alkusyksystä. Pantanaarailta myös ammuttiin jonkin verran vasoja (8 kpl). Todennäköisesti vasoja on ammuttu pantanaarailta enemmänkin mutta kaikkia ei ole ilmoitettu.
Syksyn metsästyksessä ammuttiin 18 pantahirveä
Pantahirviä, joilla panta oli vielä kaulassa, ammuttiin viime syksynä kaikkiaan 18. Yhtä lukuun ottamatta kaikki ammuttiin Kainuun ja Lapin alueella. Näistä toimivia pantoja oli 10 ja jo sammuneita pantoja loput 8 kpl.
Pantansa aiemmin pudottaneita ja myöhemmin syksyllä ammuttuja hirviä, jotka tunnistettiin korvamerkin perusteella, ammuttiin 6 kpl. Kuolleita pantahirviä tietoomme tuli viime vuodelta kaksi. Näistä toinen hukkui Kirkkonummella ollessaan kevätjäillä siirtymässä mantereelta saareen. Pantahirvet eivät olleet viime vuonna osallisina hirvikolareissa.
Tammi-helmikuun vaihteessa 2011 pantahirvien tilanne oli seuraava:
- pannoitettuja hirviä yhteensä 137 kpl
- pudonneita pantoja 28 kpl
- pantahirviä ammuttu 29 kpl
- hirvikolarissa kuolleita 3 kpl
- luonnollisesti kuolleita 5 kpl
- epäselviä tapauksia 2 kpl
- pantoja vielä hirvien kaulassa 70 kpl, joista toimivia yhteensä 20 kpl.
Toimimattomistakin pannoista osa saattaa vielä lähettää paikannuksia säätilan ja hirvien elinpiirien vaihtuessa, joten tilannetta tarkkaillaan koko ajan.
Palkintoja havaintoja lähettäneille
Pantahirvihavaintoja lähettäneiden kesken arvottiin jälleen useita palkintoja, jotka on lähetetty voittajille. Arvontapalkintoja luovuttivat: Metsästäjäin Keskusjärjestö, Eräkontti Oy ja Metsälehti Kustannus. Kiitokset lahjoittajille!
- Lihankäsittelyveitsi: Veli Soronen (Kiiminki) ja Jari Määttä (Kuusamo)
- Ensiapupakkaus, SML: Jukka Isorinne (Kannus), Niko Jokela (Salla) ja Sami Huotari (Sotkamo)
- Kruunupäiden jäljillä (DVD): Arto Niemelä (Kemijärvi)
- Hirvimetsä (DVD): Ari Mörsky (Vähäkyrö)
- Hirvenmetsästyksen käsikirja: Markku Kyösti (Himanka)
- Metsästyspäiväkirja: Antti Sahlstedt (Vihti) ja Bernt Björkgren (Mustasaari)
- Saloilta ja vesiltä – eräkirja: Erkki Mäkeläinen (Suomussalmi) ja Pekka Pouttu (Hämeenlinna)
- Erämaailma 2009-2010: Antti Ala-Reini (Isokyrö)
Kiitokset kaikille havaintoja pantahirvistä lähettäneille!
Keräämme edelleen pantahirvihavaintoja, vaikka jatkossa emme arvontoja enää järjestäkään. Kaikki havainnot pantahirvistä voi edelleen lähettää osoitteella:
Petri Timonen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Rahtijärventie 291 16970 EVO
Lisätietoja:
tutkimusmestari Petri Timonen, puh. 0205 751 427, 040 732 8936 tutkija Jyrki Pusenius, puh. 020 575 1407, 0400 529 865
Tulostettava versio
|