Ohita navigointilinkitSiirry RKTL:n etusivulle
In English | På svenska

  Sivukartta | Hakemisto A-Ö  
Etusivu Riista Poro Kala Vesiviljely Talous ja yhteiskunta Tilastot Tutkimuslaitos Julkaisut Yhteystiedot Sähköiset palvelut

Sähköiselle hirvihavaintokortille toivotaan lisää käyttäjiä

Sähköisen hirvihavaintokortin käyttöönotto avaa uusia mahdollisuuksia kehittää hirvitietojärjestelmää. Tulevaisuudessa hirvitietojärjestelmä voi tuottaa tietoa jo hirvijahdin aikana jäljellä olevien lupien käytön ohjaamiseksi. Myös metsästykseen liittyvää paikkatietoa voidaan kerätä aivan uudella tavalla. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksessa toivotaan, että hirvenmetsästäjät siirtyvät sähköisen hirvihavaintokorttijärjestelmän käyttäjiksi ja auttavat siten kehittämään hirvitietojärjestelmää.

Kuva: Plugi / Sormunen

Alkuvuoteen ajoittuva hirviverotuksen suunnitteluprosessi edellyttää luotettavaa ja ajantasaista tietoa hirvikannoista. Kannanseuranta perustuu pitkälti aineistoon, joka koostuu metsästäjien hirvijahdin yhteydessä tekemistä havainnoista. Hirviseurueet saavat riistanhoitoyhdistysten kautta hirvihavaintokortin, johon kirjataan päivittäiset havainnot ja kaadot sekä muita kannanarvioinnissa tärkeitä tietoja. Näin toteutettuna kannanseuranta on osoittautunut luotettavaksi ja edulliseksi verrattuna muihin menetelmiin. Järjestelmän suurimpia ongelmia on ollut aineiston käsin tehtävän tallennuksen hitaus. Prosessia voidaan kuitenkin nopeuttaa merkittävästi, jos huomattava osa metsästäjistä täyttää kortin Internetissä ja tieto tallentuu suoraan RKTL:n tietokantaan.

Sähköinen hirvihavaintokortti otettiin käyttöön koko maassa syksyn 2011 hirvijahdissa. Yksi kuudesta jahdin yhteydessä palautetusta kortista täytettiin sähköisesti. Järjestelmän käyttö saisi laajentua kuitenkin vielä reippaasti, jotta sen mahdollistamat edut saataisiin hyödynnettyä. Kokemukset järjestelmästä ovat olleet hyviä. Ennen syksyn 2012 hirvijahtia järjestelmää vielä viimeistellään käyttäjiltä saadun kokemuksen perusteella.

Koulutusta ja tukea sähköisen järjestelmän käyttöön

Sähköinen hirvihavaintokortti on samanlainen kuin perinteinen havaintokortti. Kummassakin kortissa on samat kohdat samassa järjestyksessä. Myös sähköisen havaintokortin käyttäjällä on korttia täyttäessään saatavilla seikkaperäiset ohjeet täyttöä ja mahdollisia ongelmatilanteita varten. RKTL antaa sähköisen hirvihavaintokortin käyttöön tukipalvelua metsästyskaudella virka-aikana kello 8:00–16:00 pääosin sähköpostilla (sorkka@rktl.fi) ja tarvittaessa myös puhelimitse.

Tarkat ohjeet sähköiseen hirvihavaintokorttijärjestelmään kirjautumisesta ja järjestelmän käytöstä löytyvät RKTL:n verkkosivuilta. Ohjeita löytyy tulostettavina tekstiversioina ja videoina. Lisäksi RKTL järjestää koulutusta sähköisen hirvihavaintokortin käytöstä riistanhoitoyhdistysten yhteyshenkilöille ja muille asiasta kiinnostuneille elo-syyskuun aikana. RKTL voi järjestää koulutusta rajallisesti myös riistanhoitopiireissä järjestettävissä tilaisuuksissa. Lisätietoa koulutuksista ja aikatauluista julkaistaan RKTL:n nettisivustolla elokuun lopulla.

Perinteinen pahvinen havaintokorttikin säilyy edelleen käytössä, ja metsästäjät voivat valita joko sähköisen hirvihavaintokortin tai perinteisen pahvikortin. Jos täyttää sähköisen havaintokortin, niin sekaannusten välttämiseksi ei pidä palauttaa pahvikorttia. Sitä voi ja kannattaa käyttää kentällä muistiinpanoja varten.

Lisätietoja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta:

Jyrki Pusenius, hirvitutkija, puh. 0295 327 407, etunimi.sukunimi@rktl.fi
Kitta Suhonen, koulutus ja järjestelmätuki, puh. 0295 327 251, etunimi.sukunimi@rktl.fi

 

Sähköisen hirvihavaintokortin koulutusten ajankohdat ovat

  • 30.8. RKTL:n toimipisteissä
  • 6.9.RKTL:n toimipisteissä
  • 13.9. RKTL:n toimipisteissä
  • 20.9.RKTL:n toimipisteissä
  • 27.9. RKTL:n toimipisteissä

Koulutukset pidetään torstaisin kello 18:00 – 20:00

 

RKTL:n toimipisteissä järjestetään koulutukset VAIN seuraavissa osoitteissa

  • INARI: Saarikoskentie 8, 99870 INARI
  • OULU: Rakentajantie 3, 90014 Oulun yliopisto
  • TAIVALKOSKI: Ohtaojantie 19, 93400 TAIVALKOSKI
  • JOENSUU: Yliopistokatu 6, 80100 JOENSUU
  • LAUKAA: Vilppulantie 415, 41341 LAUKAA
  • JYVÄSKYLÄ: Survontie 9 / Technopolis, 40500 JYVÄSKYLÄ
  • SAIMAA: Laasalantie 9, 58175 ENONKOSKI 
  • HELSINKI: Viikinkaari 4, 00791 HELSINKI
  • TURKU: Itäinen Pitkäkatu 3, 20520 TURKU
  • Ilmoittautumiset koulutuksiin osoitteeseen sorkka@rktl.fi viimeistään viikkoa ennen koulutusta.
  •  



    Tulostettava versio

     

    Lisätietoa
     
     RKTL:n sivuilla: 
     » Hirvihavaintokortti 
     

    © Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.Muokattu 13.9.2012